Kalenteri viikkonumeroilla
Kalenteri on riittÀvÀn suurten aikavÀlien laskemiseen tarkoitettu jÀrjestelmÀ, joka perustuu taivaankappaleiden liikkeen jaksoittaisuuteen. Aurinkokalenterit perustuvat Auringon liikkeeseen, Kuukalenterit perustuvat Kuun liikkeeseen, Kuun aurinkokalenterit perustuvat Kuun ja Auringon liikkeeseen samanaikaisesti.
Yksi ââkalenterin tĂ€rkeimmistĂ€ yksiköistĂ€ on viikko. Viikko on seitsemĂ€n pĂ€ivĂ€n ajanjakso. TyötehtĂ€vĂ€nsĂ€ tehokkaasti suunnittelevalle henkilölle viikko on aikayksikkönĂ€ erittĂ€in tĂ€rkeĂ€.
Kalenterihistoria
Itse termi kalenteri tuli meille antiikin Roomasta ja kÀÀnnetty latinalaisesta calendarium-velkakirjasta. Historia kertoo, ettÀ roomalaisilla oli tapana maksaa velat takaisin ja maksaa niille korkoa kuun ensimmÀisinÀ pÀivinÀ, niin kutsuttujen kalensien pÀivinÀ.
EnsimmÀiset kalenterien analogit ilmestyivÀt kuitenkin kauan ennen Rooman valtakunnan perustamista.
Nabta Playan kaupungin lÀheisyydestÀ, joka sijaitsee noin 800 kilometrin pÀÀssÀ Kairosta, löydettiin ehkÀ ensimmÀinen vuotuinen kalenteriympyrÀ ihmiskunnan historiassa. Sen loivat puolipaimentolaiset paimenten heimot, jotka asuivat nykyaikaisen Egyptin alueella noina aikoina. TÀmÀn ympyrÀn avulla, jonka lÀhtökohtana oli Siriuksen ilmestyminen taivaalle, heimon asukkaat seurasivat sadekauden alkua. Voimakkaat sateet muuttivat kuumasta autiomaasta todellisen keitaan, jonka niityt ovat ihanteellisia laiduntamiseen.
Suurin samalla historian ajanjaksolla kalenterin analogi ilmestyi nykyisen Saksan mailla asuneiden heimojen keskuuteen. Historiassa se on sÀilynyt Gosekin ympyrÀnÀ, jonka lÀhtökohtana oli talvipÀivÀnseisauksen pÀivÀ.
Seuraavat viittaukset ajanlaskennan mekanismeihin viittaavat muinaiseen Egyptiin. TÀssÀ kalenterivuosi oli aikavÀli Sirius-tÀhden kahden vierekkÀisen heliakaalisen nousun vÀlillÀ. EgyptilÀiset tarvitsivat kalenterin mÀÀrittÀÀkseen Niilin tulvien hetket, jotka toistuvat vuodesta toiseen. Luonnonilmiö voi tuhota kaikki muinaisen Egyptin asukkaiden sadot. Mutta tietÀen etukÀteen, milloin tÀmÀ tapahtuu, maanviljelijÀt korjasivat satonsa etukÀteen ja valmistautuivat maan muokkaukseen, josta tuli tulvien pÀÀtyttyÀ hedelmÀllisempÀÀ ja taipuisampaa viljelyyn.
On huomionarvoista, ettÀ muinaisilla kalentereilla ei ollut selkeÀÀ jÀrjestystÀ, ja eri kulttuureissa niillÀ oli alkuperÀinen rakenne. Joten esimerkiksi keltit jakoivat viikon 9 pÀivÀÀn, egyptilÀisten keskuudessa se koostui 10:stÀ ja muinaiset saksalaiset elivÀt pitkiÀ viikkoja, jotka koostuivat jopa 14 pÀivÀstÀ.
SeitsemÀn pÀivÀn viikot ilmestyivÀt ensimmÀisen kerran muinaisessa idÀssÀ. Jokaiselle viikonpÀivÀlle annettiin taivaankappaleen nimi: maanantai - kuu, tiistai - Mars, keskiviikko - Merkurius, torstai - Jupiter, perjantai - Venus, lauantai - Saturnus, sunnuntai - aurinko.
SeitsemÀnpÀivÀinen viikko vastaa myös Raamatun kirjoituksia, joiden mukaan Jumala oli mukana maailman luomisessa kuuden kokonaisen pÀivÀn ajan ja seitsemÀntenÀ pÀivÀnÀ hÀn lopulta pÀÀtti levÀtÀ.
SeitsemÀnpÀivÀisen viikon lopullisen kÀsitteen loivat roomalaiset. Kaikki alkoi siitÀ, ettÀ Aleksandrialainen tÀhtitieteilijÀ Sosigenes kehitti Caesarin kÀskystÀ niin sanotun Julian-kalenterin, jossa oli 12 kuukautta ja 365 pÀivÀÀ. LisÀksi roomalaiset levittivÀt tÀtÀ kalenteria kaikkialle valtakuntaan kuumasta EgyptistÀ Saksan loputtomiin metsiin.
Juliaaninen kalenteri kesti 1400-luvulle asti, minkÀ jÀlkeen paavi Gregorius XIII korvasi sen gregoriaanisella kalenterilla. Se ei kÀytÀnnössÀ eronnut edeltÀjÀstÀÀn, mutta oli tarkempi ja lÀhempÀnÀ oikeaa ajankohtaa vuodenaikojen vaihdolle. NykyÀÀn useimmat maailman maat kÀyttÀvÀt gregoriaanista kalenteria.
Tarve ottaa kÀyttöön kalentereita ja niiden analogeja antiikin kansojen keskuudessa ja kaikkien sivilisaatioiden asteittainen siirtyminen kohti yhtÀ organisoitua kalenteria todistavat ihmisten erityisestÀ suhteesta aikaan. Kalenteri ei ole vain loistava työkalu jÀrjestelyyn, vaan myös vÀlttÀmÀtön työkalu historian tÀrkeiden pÀivÀmÀÀrien ja tapahtumien tallentamiseen, jolloin voit vÀlittÀÀ luotettavaa tietoa tuleville sukupolville.